Berliinin taivaan alla

Ihmisten ympärillä on popliinitakkisia enkeleitä, jotka kuulevat ihmisten mietteitä ja yrittävät lohduttaa heitä. Yksi enkeleistä, Damiel, alkaa pohtia, millaista elämä kuolevaisena voisi olla. Hän haluaa maistaa, tuntea, elää kuin ihminen.

Damiel rakastuu trapetsitaiteilija Marioniin ja päättää hankkia itselleen elämän kuolevaisten joukossa. Itsenään esiintyvä Peter Falk opettaa enkelille elämän pienistä hyvistä asioista, kuten kahvista ja tupakasta nauttiminen tai piirtäminen.

Elokuvassa enkelten maailma on kuvattuna harmaasävyisenä ja ihmisten maailma värillisenä. Tämä kuvastaa hyvin sitä, että enkelit näkevät ja kuulevat maailmaa, mutta eivät voi muutoin aistia asioita. Ihmisten maailmassa kaikki aistimukset ovat käytössä ja siksi se on värikäs.

Elokuva on kokonaisuutena todella rauhallinen ja toteutukseltaan kaunis. Jäin kuitenkin pohtimaan, olisiko sitä voinut mahdollisesti hieman tiivistää paikoin. Elokuvan pääpaino on ihmisissä ja enkeleissä kuuntelemassa heidän ajatuksiaan. Ehkä tämä on vain tämän tyyppisiin elokuviin tottumattoman pohdinto.